Omistaja-asiakkaat

Tuotamme hankinta- ja henkilöliikennepalveluja moniin eri tarpeisiin. Asiakkaitamme ovat omistajamme: kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet, energiayhtiöt sekä muut julkisyhteisöt eri puolilta Suomea. Sansiasta on kasvanut kahdessatoista vuodessa yksi Suomen suurimmista julksen sektorin hankintayhtiöistä.

145

Omistaja-asiakasta

Vuonna 2022 saimme osakkaiksemme ennätykselliset 23 uutta julkisen sektorin toimijaa eri puolilta Suomea.

Takana 12 kasvun vuotta

Sansiasta on kasvanut yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin hankintayhtiöistä. Vuonna 2011 osakkaina oli 21 julkisyhteisöä, kun vuoden 2022 lopussa niitä oli jo 145. Yhtiön perustajat Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri omistivat vuoden 2022 lopussa osakkeista 47,3 % ja pienomistajat 52,7 %.


Sansialla on 12 vuoden kokemus hankintapalvelujen tuottamisesta julkisen sektorin eri toimialoille:

  • julkinen hallinto, kuten kunnat ja seurakunnat
  • sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat organisaatiot, kuten hyvinvointialueet
  • energia– ja verkkoyhtiöt
  • vesi- ja jätehuoltoyhtiöt
  • koulutuksen järjestäjät
  • vuokrataloyhtiöt
  • tukipalveluyhtiöt.

Vuonna 2018 laajensimme palveluvalikoimaamme henkilöliikenteen palveluihin, joita tuotimme vuonna 2022 yhteensä yhdeksälletoista  Etelä- ja Pohjois-Savon kunnalle ja niiden sote-organisaatioille.

Julkinen hallinto

37
Omistaja-asiakasta
+ 4
Uutta omistajaa

Olemme tehneet julkisia hankintoja kunta-asiakkaillemme yhtiön perustamisesta saakka. Asiakkainamme on 12 kaupunkia, 22 kuntaa, neljä seurakuntaa ja yksi maakuntaliitto.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaiksemme Mänttä-Vilppulan, Rauman ja Imatran kaupungit sekä Joroisten seurakunnan.

Katso kaikki omistajat
  • Kuopion kaupunki
  • Siilinjärven kunta
  • Pielaveden kunta
  • Pohjois-Savon liitto maakuntayhtymä
  • Suonenjoen kaupunki
  • Tervon kunta
  • Tuusniemen kunta
  • Vesannon kunta
  • Varkauden kaupunki
  • Pieksämäen kaupunki
  • Rautalammin kunta
  • Leppävirran kunta
  • Kiuruveden kaupunki
  • Kaavin kunta
  • Kiuruveden kaupunki
  • Kaavin kunta
  • Leppävirran seurakunta
  • Vieremän kunta
  • Lapinlahden kunta
  • Keiteleen kunta
  • Sonkajärven kunta
  • Iisalmen kaupunki
  • Rautavaaran kunta
  • Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä
  • Puumalan kunta
  • Joroisten kunta
  • Mäntyharjun kunta
  • Pyhännän kunta
  • Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä
  • Multian kunta
  • Kinnulan kunta
  • Saarijärven kaupunki
  • Juvan kunta
  • Mikkelin kaupunki
  • Karstulan kunta
  • Mänttä-Vilppulan kaupunki
  • Rauman kaupunki
  • Joroisten seurakunta
  • Imatran kaupunki

Sosiaali- ja terveyspalvelut

25
Omistaja-asiakasta
+ 9
Uutta omistajaa

Olemme erikoistuneet sosiaali- ja terveyssektorin toimijoiden hankintoihin jo yrityksemme perustamisesta lähtien. Vuoden 2023 alussa asiakkainamme on noin puolet Suomen uusista hyvinvointialueista.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaiksemme Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät sekä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Lapin, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueet.

Katso kaikki omistajat
  • Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
  • Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (ISLAB)
  • Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä
  • Päihdepalvelusäätiö sr
  • Vaalijalan kuntayhtymä
  • Ilvola-Säätiö
  • Etelä-Savon Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
  • Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
  • Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö sr
  • Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Järviseudun Työterveys Oy
  • SoTe kuntayhtymä (Saarikka)
  • Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Pohjois-Savon hyvinvointialue
  • Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
  • Etelä-Karjalan hyvinvointialue
  • Etelä-Savon hyvinvointialue
  • Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
  • Lapin hyvinvointialue
  • Kanta-Hämeen hyvinvointialue
  • Päijät-Hämeen hyvinvointialue
  • Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Energia

31
Omistaja-asiakasta
+ 1
Uusi omistaja

Noin viidennes yhtiömme asiakkaista on energiayhtiöitä, joiden yhteenlaskettu ostovoima on yksi Suomen suurimpia. Olemme tuottaneet hankintapalveluja energiayhtiöille jo vuodesta 2017, ja tavoitteenamme on edelleen lisätä energiasektorin asiakkuuksia.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaaksemme Lappeenrannan Lämpövoima Oy:n.

Katso kaikki omistajat
  • Kuopion Energia Oy
  • Alva-yhtiöt Oy
  • Kuopion Sähköverkko Oy
  • Toholammin Energia Oy
  • Savon Voima Oyj
  • Savon Voima Verkko Oy
  • Kotkan Energia Oy
  • Tampereen Sähkölaitos Oy
  • Varkauden Aluelämpö Oy
  • Alva Viitasaari Oy
  • Etelä-Savon Energia Oy
  • ESE-Verkko Oy
  • Järvi-Suomen Energia
  • Suur-Savon Sähkö Oy
  • Kymenlaakson Sähköverkko Oy
  • Porvoon Sähköverkko Oy
  • Riikinvoima Oy
  • Keravan Energia Oy
  • Sipoon Energia Oy
  • Turun Seudun Energiantuotanto Oy
  • Kajave Oy
  • Lappeenrannan Energiaverkot Oy
  • PKS Sähkönsiirto Oy
  • Vaasan Sähkö Oy
  • Oy Turku Energia-Åbo Energi Ab
  • Turku Energia Sähköverkot Oy
  • Savon Voima Joensuu Oy
  • KSS Verkko Oy
  • Vatajankoski Sähköverkko Oy
  • Vatajankoski Oy
  • Lappeenrannan Lämpövoima Oy

Vesi- ja jätehuolto

6
Omistaja-asiakasta
+ 1
Uusi omistaja

Teemme hankintoja usealle vesi- ja jätehuoltoalan yhtiölle.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaaksemme Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n.

Katso kaikki omistajat
  • Jätekukko Oy
  • Keski-Savon Vesi Oy
  • Lapinlahden Vesi Oy
  • Ylä-Savon Vesi Oy
  • Kuopion Vesi Oy
  • Ylä-Savon Jätehuolto Oy

Koulutus

10
Omistaja-asiakasta
+ 2
Uutta omistajaa

Tuotamme hankintapalveluja kasvavalle joukolle julkisen sektorin koulutuksen järjestäjiä ja koulutuspalvelujen tuottajia eri koulutusasteilta.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaiksemme Itä-Suomen yliopiston sekä AEL-Amiedu Oy:n.

Katso kaikki omistajat
  • Savon koulutuskuntayhtymä
  • Savonia-ammattikorkeakoulu Oy
  • Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä
  • Ammattiopisto Spesia Oy
  • S. ja A. Bovalliuksen säätiö
  • Hengitysliitto ry
  • Live-säätiö sr.
  • Jyväskylän kristillisen opiston säätiö sr
  • Itä-Suomen yliopisto
  • AEL-Amiedu Oy

Kiinteistöala

16
Omistaja-asiakasta
+ 1
Uusi omistaja

Useat julkisomisteiset vuokrataloyhtiöt käyttävät hankintapalvelujamme.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaaksemme Kiinteistö Oy Honkauran Joroisista.

Katso kaikki omistajat
  • Niiralan kulma Oy
  • Kuopion opiskelija-asunnot Oy
  • Kiinteistö Oy Suonenjoen vuokratalot
  • Pieksämäen palveluasunnot ry
  • Leppävirran Kiinteistö Oy
  • Kaavin Vuokratalot Oy
  • Kiinteistö Oy Petterinkulma
  • Kiinteistö Oy Kiuruveden Kiurunkulma
  • Lapinlahden Kaskihovi Oy
  • Siilinjärven Kotipolku Oy.
  • Siilinjärven Asumisoikeus Oy
  • Kiinteistö Oy Isoharja
  • Sonkakoti Oy
  • Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry
  • Tekman Tuki ry
  • Kiinteistö Oy Honkaura

Tukipalvelut

20
Omistaja-asiakasta
+ 5
Uusi omistaja

Asiakkainamme on useita julksomisteisia tukipalveluyhtiöitä, jotka tuottavat muun muassa ruokahuollon, puhtaanapidon, teknisen toimialan, tekstiilihuollon sekä ICT- ja taloushallinnon palveluita.

Vuonna 2022 saimme omistaja-asiakkaiksemme Provina Tekstiilipalvelut – Textilservice Oy:n, Hämeen Tekstiilihuolto Oy:n, Rovaniemen Keskuspesula Oy:n, Oulun Keskuspesula Oy:n sekä Polkka-Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy:n.

 

Katso kaikki omistajat
  • Sakupe Oy
  • Istekki Oy
  • Monetra Pohjois-Savo Oy
  • Servica Oy
  • Ylä-Savon ICT-palvelut Oy
  • Kirkkopalvelut ry
  • Meidän IT ja talous Oy
  • Kuopion Pysäköinti Oy
  • Siikalatvan ruokapalvelut Oy
  • Leppävirran Virkistysuimala Leppäkerttu Oy
  • Palveluyhtiö Viisarit Oy
  • Suomen Keskinäinen Potilasvakuutusyhtiö
  • Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy
  • Mestar Kuopio Oy
  • Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy
  • Provina Tekstiilipalvelut – Textilservice Oy
  • Hämeen Tekstiilihuolto Oy
  • Rovaniemen Keskuspesula Oy
  • Oulun Keskuspesula Oy
  • Polkka-Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy

Asiakkuuksien kehittäminen ja viestintä

Uusien omistaja-asiakkaiden hankintamme onnistui viime vuonna ennätyksellisen hyvin: saimme osakkaiksemme 23 uutta julkisen sektorin toimijaa eri puolilta Suomea, mikä kasvatti osakkaidemme määrän 145:een. Erityisen vahvaa kasvu oli sote-sektorilla: vuoden 2023 alkaessa omistaja-asiakkainamme on 11 hyvinvointialuetta sekä HUS-yhtymä.

Sansiasta onkin kasvanut valtakunnallisesti merkittävä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen hankintapalvelujen tuottaja. Osallistuimme aktiivisesti hyvinvointialueuudistuksen valmisteluun panostamalla muutosta koskevaan yhteistyöhön ja viestintään. Keväällä 2022 vahvistimme asiakasyhteistyöresurssejamme myös sote-asiakkuuspäälliköllä.

Kehitämme jatkuvasti uusia, hankintoihin liittyviä palveluja omistaja-asiakkaidemme moninaisiin tarpeisiin. Vuoden 2022 alussa toimintansa käynnisti laki- ja koulutuspalveluja tarjoava yksikkö sekä kesäkuussa energia– ja vesihuoltoyhtiöiden hankintoihin keskittyvä liiketoimintayksikkö. Energialiiketoimintamme on kehittynyt suotuisasti jo vuodesta 2017: osakkaina on jo 31 energia- ja verkkoyhtiötä.

Omistaja-asiakkaiden luottokumppani

Toteutimme tammikuussa 2023 asiakastutkimuksen, jonka keskeisten tulosten mukaan olemme asiakkaidemme luotettava, vastuullinen ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani. Keskiarvo näissä tekijöissä oli 4,0 asteikolla 1–5.

Erityisen ilahduttavia olivat asiakkaiden antamat huomattavan korkeat arvosanat työntekijöidemme toiminnasta:  annettujen arvioiden keskiarvo oli peräti 4,21 asteikolla 1–5.

Tutkimustulokset antavat meille tärkeää tietoa palvelujemme toimivuudesta ja henkilöstömme osaamisesta, jotta osaamme kehittää niitä edelleen.

Vastuullisuutta painottavaa viestintää

Viestintämme ydintehtävä on auttaa omistaja-asiakkaitamme löytämään tarjoamistamme hankintoihin ja henkilöliikenteeseen liittyvistä palveluistamme juuri heidän tarpeisiinsa parhaiten sopivat ratkaisut.

Vastuullisuuden huomioiminen hankinnoissa on yhä tärkeämpää, mikä tulee näkymään entistä enemmän myös viestinnässämme. Yksi esimerkki on siirtyminen painetusta vuosikertomuksesta verkkovuosikertomukseen, jonka ensimmäistä julkaisua luet juuri parhaillasi.

Jatkamme luottavaisin mielin uusien asiakasavauksien suhteen myös kuluvana vuonna.

Juha Luukkonen
asiakkuusjohtaja

Pylväsdiagrammi Sansia Oy:n osakkaiden määrän kehityksestä vuosina 2011-2022: vuoden 2011 lopussa oli 21 osakasta, 2012 22 osakasta, 2013 40 osakasta, 2014 48 osakasta, 2015 57 osakasta, 2016 68 osakasta, 2017 78 osakasta, 2018 87 osakasta, 2019 103 osakasta, 2020 113 osakasta, 2021 123 osakasta ja 2022 145 osakasta.