Ryhmäkuvassa sansialaiset. Keskellä päivän vierailija Pekka Hyysalo.

Kuva on 25.2.2023 virkistyspäivästä, jossa Pekka Hyysalo oli mukana inspiroimassa sansialaisia.

Henkilöstö ja johtaminen

Hyvinvoiva, osaava ja sitoutunut henkilöstö on keskeinen voimavaramme. Panostamme siihen kehittämällä henkilöstöhallintoa sekä rekrytoimalla uusia osaajia eri toimialoilta. Syksyllä 2022 aloitimme esihenkilökoulutukset, jotka jatkuivat aina keväälle 2023 asti. Vuonna 2022 palveluksessamme oli keskimäärin 63 sansialaista.

Uudistuneella organisaatiolla ketteryyttä palveluihimme

Vuonna 2022 uudistimme organisaatiotamme, jotta pystymme palvelemaan paremmin kasvavaa asiakaskuntaamme. Vahvemmalla erikoistumisella tavoittelemme parempaa asiakaskokemusta sekä ketteryyttä tulevaisuuden tarpeisiin. Pienemmät tiimit helpottavat myös lähijohtamista ja vahvistavat työntekijöiden työssään tarvitsemaa tukea.

Uudistuksen valmisteluun osallistui koko Sansian henkilöstö, joka pääsi samalla ideoimaan ja työstämään yrityksen arvoja. Uusi organisaatio aloitti kesäkuussa, ja se muodostettiin sisäisin nimityksin. Hallitus hyväksyi Sansian arvot lokakuussa.

Tavara- ja palveluhankinnat kuuteen alakategoriaan

Teemme omistaja-asiakkaidemme tavara- ja palveluhankinnat nykyisin kuudessa alakategoriassa, joiden vetäjinä toimivat vastaavat hankinta-asiantuntijat:

  • Terveydenhuollon tarvikkeet, välineet ja lääkkeet
  • Terveydenhuollon laitteet, apuvälineet ja laboratoriotarvikkeet
  • Tarvikkeet ja materiaalit
  • Palvelut
  • Sote-palvelut
  • Tekniset palvelut.

Hankintapalveluiden kokonaisuutta johtaa hankintajohtaja yhdessä vastaavista hankinta-asiantuntijoista koostuvan ohjausryhmän kanssa.

Energiasektorille oma yksikkö ja liikennepalveluille alueelliset kuljetuspalveluvastaavat

Energia– ja vesihuoltotoimialan omistaja-asiakkaamme saivat oman liiketoimintayksikön, joka keskittyy energiatoimialan julkisiin hankintoihin sekä energiayhtiöiden oman hankintatoiminnan tukemiseen. Yksikköä johtaa liiketoimintajohtaja.

Liikennepalveluiden lähijohtamista kehitettiin nimeämällä Etelä-Savon ja Pohjois-Savon alueiden tiimeille omat kuljetuspalveluvastaavat, jotka toimivat kuljetuspalvelusihteereiden esihenkilöinä. Liikennepalveluita johtaa liikennepalvelupäällikkö.

Johtoryhmä

Janne Naukkarinen
toimitusjohtaja

Tuija Holttinen
lakiasiainjohtaja 2.1.2023 alkaen

Timo Hämäläinen
liiketoimintajohtaja, energiatoimiala

Juha Kumpulainen
tietohallintopäällikkö

Päivi Kurjenniemi
hankintajohtaja 2.5.2023 alkaen

Maria Laine
johdon assistentti

Juha Luukkonen
asiakkuusjohtaja, varatoimitusjohtaja

Sanna Mononen
talouspäällikkö

Jani Ronkainen
liikennepalvelupäällikkö

Sanna Rönkkö
henkilöstöpäällikkö

Heidi Soininen
kehitysjohtaja 31.5.2023 saakka

Sansia Oy:n hallitus 2.6.2022–31.5.2023

Jenni Vaattovaara

puheenjohtaja

Sansia Jenni Vattovaara
Mia Simpanen

varapuheenjohtaja

Vesa Vestala

jäsen

Vesa Vestala, Sansia.
Juha Hujanen

jäsen

Juha Hujanen, Sansia.
Ismo Rouvinen

jäsen

Heikki Miettinen

jäsen

Sansia, Heikki Miettinen
Antti Tervo

jäsen

Sansia Antti Tervo