
Henkilöliikenne
Sansia tuottaa omistaja-asiakkailleen henkilöliikenteen palvelut ainutlaatuisena kokonaisuutena, joka sisältää kuljetusten hankintalain mukaisen kilpailuttamisen, kyytien tilaus- ja välityspalvelun sekä laskutuksen. Vuonna 2024 palvelimme koko Pohjois-Savon alueella ja Etelä-Savossa tammikuun loppuun saakka. Välitimme yhteensä 335 793 sote–kyytiä ja palvelumatkaa sekä järjestimme koulukuljetukset noin 500 oppilaalle Leppävirralla ja Varkaudessa.
Hyvinvointialueet käynnistyivät vuonna 2023, ja vuonna 2024 niiden toiminnan vakiintuminen näkyi vahvasti liikennepalvelutiimin työssä. Sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulakien mukaiset kuljetukset, veteraanikuljetukset, ikäihmisten päiväkeskuskuljetukset sekä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset Kuuluvat hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Kunnat puolestaan järjestävät joukkoliikenteen kuljetukset, kuten palveluliikenne sekä koulu- ja varhaiskasvatuksen kuljetukset.
Sote-kuljetukset kattoivat koko Pohjois-Savon hyvinvointialueen
Sansia kilpailutti sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut koko Pohjois-Savon hyvinvointialueelle vuonna 2023. Vuosi 2024 oli ensimmäinen ehjä vuosi, jolloin kaikki yksittäisten kuljetuspalveluasiakkaiden ja eri toimintaryhmien matkat tilattiin samasta paikasta Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Asiakaspalvelun laadun parantamiseksi henkilöliikennepalveluissa organisoiduttiin uudelleen siten, että yksilökuljetukset ja ryhmäkuljetukset keskitettiin omiin tiimeihinsä.
Sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulakien mukaiset kuljetukset ovat lakisääteisiä, ja vastuu niiden järjestämisestä on hyvinvointialueella. Sopimuskaudella Sansia ottaa vastaan asiakkaiden kuljetustilaukset, ja välittää ne autoilijoille hankintasopimuksen ehtojen mukaisesti.
Toimimme vuoden 2024 lopussa sopimuskumppanina 143 autoilijalle, jotka tulivat valituiksi vuonna 2023 toteutetun julkisen kilpailutuksen perusteella.
Liikennepalveluiden tuottaminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle päättyi 31.1.2024.
Korkea matkojen yhdistelyaste auttaa vähentämään päästöjä ja hillitsemään kustannuksia
Teemme töitä kuljetuspalveluiden ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tärkeä osa sitä on matkojen yhdisteleminen siten, että samassa autossa kulkee useampi kuin yksi matkustaja. Tulevaisuudessa lakisääteisissä kuljetuksissa niin sanottujen päästöttömien kuljetusten osuus tulee kasvamaan autoilun sähköistyessä. Tätä tavoitetta tuemme myös Sansialla. Välittämiemme matkojen yhdistelyaste oli Pohjois-Savon hyvinvointialueella vuoden 2024 lopussa oli 54 %, kun vuonna 2023 oli 41 %.
Etelä-Savossa tammikuun 2024 yhdistelyaste oli 45 %, kun vuoden 2023 lopussa se oli noin 37 %.
Vuoden 2024 lopussa Sansian liikennepalvelutiimissä työskenteli 11 kuljetuspalvelusihteeriä, kuljetuspalvelusuunnittelija, kuljetuspalveluvastaava ja kuljetuspalvelupäällikkö. Liikennetoiminnan johtamisesta vastasi toimitusjohtaja.
Terhi Hietamäki
kuljetuspalvelupäällikkö
Sote-kuljetukset ja palveluliikenne
Sote-kuljetustemme piiriin kuuluvat sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulakien mukaiset kuljetukset, veteraanikuljetukset sekä ikäihmisten päiväkeskuskuljetuksia ja kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetuksia. Nämä kuljetukset siirtyivät vuoden 2023 alussa Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueiden järjestettäviksi. Lokakuussa 2023 toimintamme laajeni kattamaan koko Pohjois-Savon hyvinvointialueen lakisääteiset sote-henkilökuljetuspalvelut kaikkien 19 kunnan alueella. Etelä-Savossa operoimme seitsemän kunnan alueella.
Lisäksi tuotimme palveluliikenteen tilaus- ja välityspalveluita Kuopiossa, Leppävirralla, Pieksämäellä, Siilinjärvellä ja Varkaudessa.
Vuonna 2023 välitimme Etelä- ja Pohjois-Savon alueilla yhteensä 348 215 matkaa, mikä on 59 735 matkaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Koulukyydit
Olemme toteuttaneet koulukuljetukset Leppävirran kunnalle ja Varkauden kaupungille syksystä 2019 alkaen. Kokonaispalvelupakettiin sisältyy kuljetusten suunnittelu, kilpailutus, palvelun operointi käytännössä ja laskutus. Vuonna 2024 kuljetusten piirissä oli noin 500 oppilasta.